Pähkäilyä

Kyllä on taas tänään tullu mietittyä näitä ammatillisia asioita. On se kumma kun vielä 27-vuotiaana joutuu miettimään että "Mitä musta tulee isona"... Monella kaveripiirissä on jo lapsia, oma talo ja kunnon työ. En mä nyt sano ettei mulla ole kunnon työtä, mutta jotenkin keskeneräiseltä tuntuu ammatillisesti... Vaikka eipä kai tää elämä tule koskaan valmiiksi, koska eihän tää nyt mikään paketti ole tyyliin: "Kun saan tän bemarin ja 200 neliön omakotitalon, kaksi vuotta mua vanhemman miehen joka tienaa tosi hyvin ja kolme lasta niin avot!" Elämä nyt ei koskaan ole valmis.

Mutta siitä ammatista... Kun pääsin ylioppilaaksi, oli jo monta suunnitelmaa menny uusiksi. Alunperin tähtäsin lukion alussa koneinsinööriksi kouluttautumiseen (nyt tulee nauru ), mutta eipä mulla ollut haluja nähdä tarpeeksi vaivaa matikan eteen, joten se siitä. Taideaineet ovat aina menneet hyvin, varsinkin kuvistunnit oli mahtavia ja niitä olis saanu olla paljon paljon enemmän! Ensimmäiseksi siis hainkin kuvataiteilijan koulutukseen ammattikorkeaan, mutta en päässy... Enkä tietenkään sitten sen yhden hakemisen jälkeen ole enää hakenu, siitäkin jo näkee että olen malttamaton sielu, toiset kun hakee vuosittain niin pitkään että pääsevät haluamaansa paikkaan, mutta en minä...

Pääsin toisen hakutoiveen paikkaan, sekin siis ammattikorkea ja kaupallinen ala. Tradenomiksi piti valmistua yritysviestinnän koulutusohjelmasta... Kun päästiin ekan syksyn jälkeen jouluun, olin jo havainnut koulutuksen minulle epäsopivaksi (hienosti sanottuna) ja siihen se vaunu tyssäsi, toukokuussa lopetin. Olin vuoden töissä ja hain seuraavana keväänä kosmetologikouluun jonka sitten suoritinkin loppuun ja ihan ok todistuksellakin vielä. Kosmetologeja vain tarvitaan loppujen lopuksi todella vähän ja omaa yritystä en oo ollu valmis perustamaan.

Kosmetologiksi valmistumisen jälkeen olin puoli vuotta työttömänä ja sitten hain töihin puhelimen vältyksellä tehtävään asiakaspalvelutyöhön. Lopetin aika äkkiä kyseisen työn kun vessakäynnitkin kytättiin, mikä tuntui hölmöltä. Ja ihmiset langan toisessa päässä vissiin luulivat että toiselle voi sanoa mitä vaan...öh, no niin varmaan voikin kun vaan sanoo!  Varsinkin juopuneet ihmiset on "kohteliaita".

Seuraavaksi pääsin kultaseppäkouluun. Viihdyin todella hyvin, kunnes sairastuin jo parin kuukauden opiskelun jälkeen keuhkoputkentulehdukseen. Yskein ja yskein, kävin lääkärissä ja söin antibioottikuureja sekä kortisonia. Käytin inhalaattoria. Lääkäri alkoi ensimmäiseksi epäilemään syylliseksi eläinallergiaa... Itse epäilin aivan muuta ja tosi on että kun muutin pois asunnosta jossa opiskelupaikkakunnalla asuin, oireet hävisivät parissa viikossa. Koulu tosin oli siinä vaiheessa pilalla ja hitsi..! Olisi kyllä pitänyt nostaa meteli kämpästä, mutta olin vaan niin typertynyt...

Siitä asti olen pähkäillyt ja miettinyt päivin ja öin että mitäs nyt tekis. Ja oikeastaan mietein juuri tänään. Kultaseppä olisi ehkä kuitenkin se juttu kun taiteen tekemisestä pidän, toisaalta parturi-kampaajakin olisi hyvä lisä kosmetologin tutkintoon... Aaaargh! Täytyy jatkaa mietintämyssyn pitämistä, kesti se sitten vaikka mihin asti.